lauantai 10. joulukuuta 2011

Pihtarimainen elämäntapa on hyve

lauantai 10. joulukuuta 2011
Piheistä ihmisistä puhutaan usein alentavaan sävyyn. Ihan kuin teepussin moneen kertaan käyttämisessä olisi jotain pahaa tai halveksuttavaa.

Pihtarimainen elämäntapa ei tarkoita askeettista elämäntyyliä tai kulutuksesta kokonaan luopumista. Ylimääräisen kulutuksen välttäminen kuuluu kuitenkin olenaisena osana pihtarimaiseen elämän tapaan. 
Pihtari ei osta mitään, mitä ei oikeasti tarvitse. Eikä myöskään mitään, mikä ei kestä tarpeeksi pitkään.

Pihari pyrkii maksinoimaan hyödykeiden hyödyn ja minimoimaan jätteet. Tavaroiden korjaus on pihtarin perustaito, jolla pihtari saa monenkertaisen hyödyn hyödykkeistä tavalliseen kuluttajaan nähden.

Pihtaaminen on myös älyä kehittävä taito, sillä pihtarimainen säästäminen vaatii keksiliäisyyttä. Nautinnolista pihtarin elämästä tekee arkipäiväiset oivallukset, joita syntyy vannoutuneelle pihtarille päivittäin. Uuden pihtaamiskeinon keksiminen tuottaa yllättävänkin suurta mielihyvää.

Pihtaamisen perimmäinen idea piileekin sen tuottamassa mielihyvässä. Toisin kuin moni himoshoppailija saa mielihyvää turhanpäiväisestä ostamisesta, saa kunnon pihtari suurinta mielihyvää oivaltamalla uuden keinoin säästää enemmän.

Mikset ottaisi neuvosta vaarin ja eläisit pihimmin? Se voi olla yllättävänkin nautinnollista. Lopeta ainakin pihtarimaista elämäntapaa noudattavien yksilöiden halveksunta, vaikka et itse alkaisitkaan käyttää samaa teepussia yli kymmentä kertaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun oli oivaltavaa tekstiä arvon pihtari :)

Anonyymi kirjoitti...

...taidan arvata kuka tuon^ kommentin on kirjoittanut :DD

Lähetä kommentti

 
◄Design by ithemes builder | best woo themes | apptheme by Blogger Templates